perjantai 28. syyskuuta 2012

Vuokralta omistusasuntoon

Valinta omistusasunnon ja vuokra-asunnon välillä on monelle suomalaiselle vaikea. Toiset ovat ehdottomasti omistusasunnon kannalla, toiset pitävät vuokrasopimusta parempana ratkaisuna. Mistä tämä oikein johtuu?

Asumismuodon valintaa voi perustella sekä järjellä että sydämellä. Lisäksi tavallisen kansalaisen ja taloustieteilijän arvelut asumismuodon ratkaisun perusteesta voivat vaihdella.

Omistusasunto tulee yleensä edullisemmaksi

Puhtaasti taloudelliset seikat tukevat tavallisesti omistusasunnon hankkimista. Pitkällä tähtäimellä asuntolainan lyhentäminen, sen korkojen maksaminen ja yhtiövastikkeen maksaminen tulevat yleensä selvästi vuokraa edullisemmaksi.

Vähitellen laina on maksettu, eikä korkoja enää kerry maksettavaksi. Sen sijaan vuokralla asuva maksaa asumisesta täyttä hintaa aina hautaan saakka.

Omistusasumisen hinta riippuu tietysti vallitsevasta korkotasosta ja sen suhteesta inflaation suuruuteen. Esimerkiksi tällä hetkellä korkotaso on erittäin alhainen ja inflaatio parin, kolmen prosentin suuruinen. Näin suurikin asuntolaina on helposti asunnon ostajan ulottuvilla.

Vuokra-asunto sopii vapautta kaipaavalle

Vuokra-asunnon kallis hinta ei kuitenkaan ole este suurelle osalle suomalaisista. Monet heistä haluavat tuntea itsensä vapaaksi, elämään ilman asuntolainan ja omistusasunnon luomaa kuvitteellista rautapalloa nilkassa.

Vapaus ei kuitenkaan tule ilmaiseksi -- vaan siitä joutuu maksamaan joka kuukausi.

Itse olen asunut koko elämän vuokralla. Osaksi vuokra-asuminen oli minulle tietoinen valinta: en halunnut sitoutua yhteen paikkakuntaan tai yhteen maahan. Halusin olla valmis lähtemään maasta nopeasti, jos sopiva tilanne tarjoutuu.

Lopulta jämähdin kuitenkin Suomeen ja vuokra-asuntoon. Nyt olen ajatellut vihdoin siirtyä omistavaan luokkaan, ottaa asuntolainan ja muuttaa omistusasuntoon.

Olenko pettänyt itseni?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti